Voisitko olla kavereita, jos toisella on ihan vastakkaiset poliittiset mielipiteet?
Omaksi yllätyksekseni vastaus on monille ei. Arvoilla mitataan ihmisyyttä, ja silloin agree to disagree ei riitä.
Sosiaalinen media on tehnyt poliittisesta keskustelusta yksisuuntaista, ja totuttanut ihmisiä kuulemaan vain omaa mielipidettään tukevia argumentteja. Aito dialogi, jonka tarkoituksena on oikeasti ymmärtää toista, on vähentynyt, ja jäljellä on vain performanssi, jossa vastustaja lyödään väittelyssä. Sehän on helppoa, mukavaa ja viihdyttävää. Sama mukavuudenhalu ohjaa kaverustumaan vain samanmielisten kanssa.
Myös vastapuolen demonisoimisesta on tullut helppoa ja hauskaa kansanhuvia. Ihmisyys katoaa pirunsarvien ja stereotypioiden alle, ja silloin voi sanoa mitä vaan.
Kun ministeri jää sairaslomalle, mielenterveyden ja inhimillisyyden puolestapuhujat pilkkaavat häntä. Voidaanko siis oikeasti sanoa, että vastakkainasettelussa on vain kyse omien arvojen vahvasta puolustamisesta?
Itse pidän nimenomaan arvokkaana, että minulla on ystäviä eri puolueista ja erilaisista poliittisista taustoista. Varsinkin silloin, kun he uskaltavat olla kanssani eri mieltä aroista aiheista. Silloin oppii ymmärtämään, mistä erimielisyys oikeasti kumpuaa. Ei välinpitämättömyydestä tai pahantahtoisuudesta, vaan siitä, että heidän arjen kokemukset ovat erilaisia kuin minulla.
Kun tutustuu eri puolueiden edustajiin kaverimerkeissä, ajatus heidän demonisoimisesta ja pilkkaamisesta muuttuu yhtäkkiä hyvin vieraaksi. Jalat pysyy maassa, eikä tule kirjoitettua someen ihan mitä tahansa.
Olisiko siis aika astua pois mukavuusalueelta ja kaverustua eri mieltä oleviin ihmisiin?